Ohikiitäviä hetkiä, aitoja kohtaamisia ja ajattomia muistoja rakkaudesta.

Jokainen tarina ansaitsee tulla kerrotuksi.

Häävalokuvaaja Sari Maria – dokumentaarista hääkuvausta vuodesta 2017

Dokumentaarista, tunnelmallista ja romanttista hääkuvausta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja ympäri Etelä-Suomen.

Jokainen hääpäivä on ainutlaatuinen tarina täynnä suuria tunteita, iloa ja merkityksellisiä kohtaamisia. Haluan ikuistaa päivänne tunnelman luonnollisesti ja teidän näköisellänne tavalla – myös ne pienet hetket, joita ette ehkä itse juhlahumussa huomaa.

Olen Sari Raappana, Sari Maria Photographyn takana toimiva häävalokuvaaja. Olen kuvannut häitä vuodesta 2017 lähtien ja saanut tallentaa jo yli 120 hääparin rakkaustarinan.

Kuvaan häitä pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereella, Turussa ja muualla Etelä-Suomessa, noin 400 kilometrin säteellä Helsingistä. 

Tutustu hääkuviin | Kysy vapaata päivää

Rakkaustarinat ovat kiehtoneet minua aina

Erilaisten ihmisten kohtaaminen, hääpäivien ainutlaatuinen tunnelma ja ihmisten onnellisuus inspiroivat minua edelleen jokaisessa kuvaamassani hääjuhlassa.

Olen luonteeltani lämmin, empaattinen ja helposti lähestyttävä. Minulle on tärkeää, että voitte tuntea olonne turvalliseksi ja rennoksi kamerani edessä. 

Vuosien varrella olen saanut kuvata yli 120 häät – pieniä ja intiimejä vihkimisiä, suuria juhlia, kesäisiä ulkohäitä ja tunnelmallisia talvihäitä. Jokainen hääpäivä on erilainen, ja juuri se tekee työstäni niin merkityksellistä.

Tutustu minuun paremmin

Dokumentaarinen hääkuvaus – aitoja hetkiä ja tunteita

Minulle dokumentaarinen hääkuvaus on ennen kaikkea tarinankerrontaa kuvien kautta. Haluan tallentaa hääpäivän juuri sellaisena kuin se tapahtuu – aitoine tunteineen, kohtaamisineen ja pienine yksityiskohtineen. Mitään ei tarvitse lavastaa, sillä usein kaikkein kauneimmat hetket syntyvät silloin, kun kukaan ei edes huomaa kameraa.

Hääpäivän aikana seuraan tapahtumia tarkasti ja pyrin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ensikohtaamisen jännitys, liikuttavat puheet, ensitanssi ja vieraiden spontaanit reaktiot ovat hetkiä, joiden tallentaminen on minulle erityisen merkityksellistä.

Dokumentaarisessa kuvauksessa tärkeintä ei ole vain yksittäinen onnistunut valokuva, vaan kuvien muodostama kokonaisuus. Haluan tallentaa myös ne pienet hetket suurten tapahtumien välissä – katseet, eleet ja kohtaamiset, jotka tekevät juuri teidän päivästänne ainutlaatuisen.

Jokainen hääpari ja hääpäivä on erilainen. Toisille tärkeimpiä ovat tunteet, toisille päivän tapahtumista muodostuva tarina. Minulle tärkeintä on tunnistaa juuri teille merkitykselliset hetket.

Toivon, että vuosienkin päästä voitte kuvien kautta palata hääpäiväänne ja muistaa, miltä kaikki tuntui – kuinka onnellisia olitte, miten paljon nauroitte ja millainen tunnelma ympärillänne oli.

Katso hääportfolio

Teidän hääpäivänne, teidän tarinanne

Olipa juhlanne intiimi vihkiminen tai suuri hääpäivä läheisten ympäröimänä, haluan tallentaa siitä kokonaisuuden, joka tuntuu aidosti teidän omaltanne.

Suosituin palveluni on koko päivän dokumentaarinen hääkuvaus. Olen mukana aamun valmisteluista illan juhlatunnelmaan ja tallennan niin tärkeät tapahtumat kuin niiden välissä syntyvät pienet hetket.

Dokumentaarinen hääkuvaus tarkoittaa minulle sitä, että tallennan hääpäivän tapahtumat, aidot tunteet ja ohikiitävät hetket mahdollisimman luonnollisesti.

Tarjoan myös lyhyempiä hääkuvauspaketteja, hääpotretteja sekä ennen häitä toteutettavia parikuvauksia. 

Tutustu hääkuvauspaketteihin ja hintoihin

Rento kuvauskokemus – myös kameran edessä jännittäville

Moni hääpari kertoo etukäteen, ettei ole tottunut olemaan kuvattavana. Se on täysin tavallista.

Autan teitä löytämään luontevan tavan olla kameran edessä. Ohjaan tarvittaessa, kannustan ja pidän tunnelman rentona. Teidän ei tarvitse suorittaa mitään – riittää, että keskitytte toisiinne.

Hääpäivän aikana annan tilanteiden tapahtua luonnollisesti. Pitkän kokemukseni ansiosta osaan ennakoida tapahtumia, reagoida muuttuviin tilanteisiin ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tutustu hääkuvauksiin

Suunnitteletko häitä?

Olisi ihanaa kuulla teidän suunnitelmistanne!

Kuvaan häitä pääkaupunkiseudulla ja laajasti Etelä-Suomessa, noin 400 kilometrin säteellä Helsingistä.

Suosituimmat kesäviikonloput varataan jo varhain, joten kannattaa olla yhteydessä heti, kun hääpäivänne on tiedossa. Toki myös lähellä hääpäivää olevia vapaita päiviä kannattaa aina tiedustella.

Kertokaa minulle hääpäivästänne, niin suunnitellaan yhdessä juuri teille sopiva kuvauskokonaisuus. 

Kysy vapaata hääpäivää ja pyydä tarjous

Using Format